SUOMALAISTEN REKISTERIKILPIEN HISTORIA

Finnish License Plates History

Suomen Rekisterikilvet (versio 3.2)      

Teksti: Kilpiharrastaja Pasi Hakala 2014  

Kirjoitin tämän artikkelin ensimmäisen kerran vuonna 1999. Lopetettuani autoharrastuksen pitkäksi aikaa, hävitin artikkelin viimeisenkin paperikopion kuvitellen että en enää niitä tarvitse. Syksyllä 2014 olin flunssan kourissa ja käteeni osui Mobilisti-lehden numero 6/1999, jossa oli erinomainen artikkeli Helsingin takseista. Kiinnostuin rekisterikilvistä uudestaan ja satuin löytämään kirjoittamani kilpiartikkelini netistä. Koska 15 vuoden aikana oli tapahtunut paljon ja koska tietämykseni aiheesta oli lisääntynyt, kirjoitin artikkelin uusiksi vielä sen saman päivän aikana. Nyt iltojen pimennyttyä on ollut aikaa kirjoittaa tarina uusiksi vielä yhden kerran.

AUTOT

Ensivaiheet

Maamme ensimmäisiä automobiileja ei tarvinnut rekisteröidä lainkaan, mutta automäärän lisääntyessä  kaupungit  alkoivat laatia erilaisia autojen rekisteröimiseen liittyviä sääntöjä. Ensimmäinen järjestyssääntö vahvistettiin Helsingissä 22.07.1907. Sen mukaan auton takana piti olla järjestysnumero, joka oli ammattimaisessa liikenteessä valkoinen numero tummalla pohjalla ja yksityisessä liikenteessä punainen numero valkoisella pohjalla.

Myös muut kaupungit julkaisivat omia järjestyssääntöjään – Lahti vuonna 1908, Turku vuonna 1910 ja Viipuri vuonna 1911. Viipurissa käytettiin muusta maasta poikkeavia kilpiä. Ammattikäytössä olevissa automobiileissa valkoisia numeroita punaisella pohjalla ja yksityiskäytössä olevissa autoissa mustat numerot valkoisella pohjalla.

Ns. kaupunkikilvet

Seuraavat Helsinkiä koskevat säännöt julkaistiin vuonna 1911. Valokuvien perusteella näyttää siltä että ammattikäytössä olleiden ajoneuvojen tummapohjaisista kilvistä luovuttiin, ja ilmeisesti tästä hetkestä eteenpäin kilpeen tuli merkitä auton järjestysnumeron jälkeen  kaupungin nimen lyhenne joko suomeksi tai ruotsiksi, riippuen omistajan äidinkielestä. Kilpi saattoi olla muotoa ”361 H-FORS” tai ”200 H-KI”.  Joidenkin kaupunkien nimi sopi kilpeen kokonaan, esimerkiksi ”TURKU” ja ”PORI” . Pidemmät nimet lyhennettiin, esimerkiksi  ”K-PIO”, ”B-BORG”  (Björneborg eli Pori) ja ”H-LINNA” (Hämeenlinna). Mielenkiintoisesti myös monet pienet paikkakunnat julkaisivat omia rekisterikilpiään, ainakin ”VEHMAA”, ”NOUSIAINEN”, ”ULVILA”, ”ALASTARO” ja ”KOKEMÄKI”.

Kirjain + numerot 1915 alkaen

Kaupunkikilven aikakausi oli verraten lyhyt, sillä jo vuonna 1915 otettiin Helsingissä käyttöön kilpi jossa oli valkoiselle pohjalle mustalla maalattuna kirjain ”A” ja sen jälkeen juokseva numero. Lisäksi takavaloon tuli maalata sama tunnus läpikuultavalla maalilla. Poliisiautojen rekisterikilven alle kiinnitettiin kilpi jossa oli valkoisella pohjalla musta risti ja ambulansseissa valkoisella pohjalla punainen risti. Myös muissa kaupungeissa alettiin käyttää kirjaimen ja numeroiden yhdistelmiä. Oulun kilvessä käytetyn O-kirjaimen poikki kulki eräänlainen loiva S-kirjain. Numeron alla ollut viiva tarkoitti vapautusta leimaverosta. Rekisterikilpien koko näyttää vaihdelleen paikkakuntien välillä.

Suomen läänit 1921: 1: Turun ja Porin lääni, 2: Uudenmaan lääni, 3: Hämeen lääni, 4: Vaasan lääni, 6: Mikkelin lääni, 8: Kuopion lääni, 10: Oulun lääni, 12: Ahvenanmaan lääni, 13: Viipurin lääni, 25: Petsamon lääni. Kartta. Lähde: Wikipedia

Valtakunnallinen asetus 1922, uusi kilpimalli 1922-1929

Vasta 18.5.1922 annettiin ensimmäinen valtakunnallinen asetus autojen ja moottoripyörien rekisteröimisestä. Varsinaisessa rekisterikilvessä oli valkoisella pohjalla musta kirjain, ja yhdestä neljään numeroa. Helsingin kirjain oli "A", Turun ja Porin läänissä ”T”,  Uudenmaan läänissä "U", Hämeen läänissä "H",  Vaasan läänissä "VA", Mikkelin läänissä "M", Kuopion läänissä "K", Oulun läänissä "O", Ahvenanmaan läänissä ”ÅL” ja Viipurin läänissä ”Vi”. Petsamon lääni oli olemassa vajaan vuoden ajan ja sillä ei ollut omaa kirjainta.

Rekisterikilpeen kiinnitettiin vuosittain vaihtuva verokilpi. Vuonna 1922 verokilpi oli pieni neliön mallinen ja siinä oli valkoisella pohjalla mustat numerot "22". Tietoa  vuosien 1923-1924 verokilven mallista en ole onnistunut selvittämään, mutta ainakin vuodesta 1925 alkaen verokilpi oli suorakaiteen mallinen (L 195 mm x K 135 mm). Verokilven pohjaväri oli parillisina vuosina valkoinen ja parittomina vuosina sininen. Sinisen sävy vaihtelee suuresti ja jopa samana vuonna sininen on voinut olla verraten vaalea tai hyvin tumma. Verokilven alemmalle riville kirjoitettiin vuosiluku 50 mm korkein numeroin ja sen yläpuolelle rekisteritunnuksen numero-osa 25 mm korkein numeroin. Jos auton rekisteritunnus oli ”T1632”, oli siinä vuonna 1923 sinipohjainen verokilpi jonka ylärivillä luki ”1632” ja alarivillä ”1923”. Aluksi verokilpi kiinnitettiin auton takakilpeen, mutta vuodesta 1926 alkaen auton etukilpeen. Vuosien 1928 ja 1929 verokilpiin lyötiin pyöreä punainen ”katsastettu” –leima.

Ammattikäytössä olleiden autojen kilvet olivat samanlaisia kuin yksityiskäytössäkin, sillä poikkeuksella että ambulansseissa oli rekisterikilven alla kilpi jossa oli valkoisella pohjalla punainen risti. Vuoden 1929 lopulla Helsingin taksit saivat oikeuden maalata rekisterikilpien reunaan punaisen reunuksen, erottuakseen yksityiskäytössä olevista autoista. Vastaavanlaisia kehyksiä maalattiin myös muilla paikkakunnilla.

Vuodesta 1927 alkaen rekisterikilpiä alettiin tehdä vankiloissa. Vuosien 1922-1929 kilvissä on pieniä eroja. Niitä on eripituisia, riippuen siitä miten monta numeroa kilvessä on. Lisäksi kirjaimesta ”A” on ainakin kaksi erilaista fonttia.

Ns. vuosilukukilvet

Kilvet vaihdettiin jatkossa vuosittain, rekisteritunnuksen säilyessä kuitenkin samana niin että rekisteriotetta ei sentään tarvitsisi uusia. Parillisina vuosina kilvessä oli musta pohja ja valkoiset merkit, parittomina vuosina pohjaväri oli valkoinen ja merkit olivat mustia. Kirjaimen ja merkkien välillä oli nyt väliviiva toisin kuin edellisessä mallissa. Numeroita oli yhdestä neljään. Vuonna 1935 merkit muuttuivat entistä kapeammiksi, ja vuonna 1936 kirjaintyyppi muuttui nykyisen kaltaiseksi. Vuonna 1938 Oulun läänistä erotettiin Lapin lääni, joka sai tunnukseksi kirjaimen "L".

Suomen läänit 1938: 1: Turun ja Porin lääni, 2: Uudenmaan lääni, 3: Hämeen lääni, 4: Vaasan lääni, 6: Mikkelin lääni, 8: Kuopion lääni, 10: Oulun lääni, 11: Lapin lääni, 12: Ahvenanmaan lääni, 13: Viipurin lääni. Kartta. Lähde: Wikipedia

Sota-aika vaikeutti autoilua tavattomasti. Paras autokalusto pakko-otettin armeijan käyttöön ja siviiliin jätetty kalusto enimmäkseen seisoi polttoainepulan vuoksi, tai kulki puu- tai hiilikaasuttimen turvin. Rekisterikilpiä ei uusittu enää vuosittain, vaan autolla sai ajaa sen viimeisillä käytössä olleilla, käytännössä joko vuoden 1939 tai vuoden 1940 kilvillä koko sota-ajan ja vielä pitkään sen jälkeenkin, aina vuoteen 1948 saakka.  Sota-aikainen rekisterikilpi on todellinen harvinaisuus.

Suomen läänit 1945: 1: Turun ja Porin lääni, 2: Uudenmaan lääni, 3: Hämeen lääni, 4: Vaasan lääni, 5: Kymen lääni, 6: Mikkelin lääni, 8: Kuopion lääni, 10: Oulun lääni, 11: Lapin lääni, 12: Ahvenanmaan lääni. Kartta. Lähde: Wikipedia.

Sodan melskeiden tauottua piirrettiin maamme ja lääniemme rajat uusiksi. Viipurin lääni lakkautettiin ja sen tyngästä muodostettiin Kymen lääni, joka sai tunnuskirjaimekseen ”R” kuten ”rajalääni”. Tiedä sitten miten virallinen tuo nimitys oli. Tunnuskirjain "V" vapautui nyt Vaasan läänille, jolla siis aikaisemmin oli ollut tunnuksenaan "VA". 

Kaksikirjaimiset kilvet

Vuonna 1949 Helsingin kaupungissa ja Turun ja Porin läänissä oli jo niin paljon autoja että kilvissä saattoi olla viisikin numeroa. Kilvistä uhkasi tulla liian pitkiä ja niin 1.6.1949 siirryttiin uuteen järjestelmään.  Jatkossa kilvessä oli kaksi kirjainta ja yhdestä kolmeen numeroa. Näin mahdollisia kirjain- ja numeroyhdistelmiä olisi riittävästi pitkäksi aikaa eteenpäin. Kirjaimia ”Q”, ”W”, ”Å”, ”Ä” ja ”Ö” ei käytetty. Kirjain ”Å” oli varattu Ahvenanmaalle. Kirjain ”X” toisena kirjaimena oli aluksi varattu takseille, mutta kun myöhemmin taksit merkittiin muulla tavoin, vapautui tämä kirjain yksityiskäyttöön rekisteröidyille autoille. Kts. luku ”Taksit”.

Jatkossa kilpiä ei enää vaihdettu vuosittain ja niin kilvestä jätettiin pois vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa ja katsastusleiman paikka. Ajoneuvoveron maksamista kontrolloitiin tuulilasin oikeaan alakulmaan kiinnitettävällä Autoveromerkillä, joka vaihtui vuosittain. Oli olemassa myös puolivuosimerkkejä, esimerkiksi ”1952 ½”.

Uuden mallisen kilven pohjaväri oli aina musta ja merkit olivat valkoiset, mutta erikoistilauksesta kilven saattoi saada myös niklattuna. Niklattuja kilpiä oli jaossa vain loppuvuoteen 1951 saakka, eli noin kahden ja puolen vuoden ajan. 

Ensiksi uutta kilpityyppiä jaettiin uusiin autoihin, ja sitten asteittain ennestään rekisteröityihin ajoneuvoihin. Entinen tunnus tuli vaihtaa uusiin 30.6.1954 mennessä. Uusi tunnus määräytyi siten että edellisen tunnuksen ensimmäinen numero määräsi uuden kilven toisen kirjaimen.

A-900     =     AA-900

A-1900    =    AB-900

A-2900     =   AC-900

A-3900    =    AD-900

A-4900    =    AE-900

A-5900    =    AF-900

A-6900    =    AG-900

A-7900    =    AH-900

A-8900    =    AI-900

A-9900    =    AJ-900

A-10900   =   AK-900

A-11900   =   AL-900

Koska entisen tunnuksen tasatuhannet olisivat antaneet uuden tunnuksen numero-osaksi pelkkiä nollia, annettiin näille autoille uudet numerot satunnaisesti.

Uudessa kilpityypissä oli valkoiset merkit mustalla pohjalla. Lisähintaan kilven saattoi kuitenkin saada niklattuna siten että kilven pohjaväri oli musta mutta merkit kiilsivät kirkkaina. Puhutaan ”kromikilvestä”, mutta lähempi tarkastelu on osoittanut että kiilto on nikkeliä eikä kromia. 30.10.1951 alkaen niklatuista kilvistä luovuttiin ja jatkossa kaikki kilvet olivat maalattuja. Näitä kiiltävillä merkeillä varustettuja kilpiä ei tule kovinkaan usein vastaan. Hyväkuntoisia taitettureunaiset 1950-luvun alkupuolen kilvet ovat aika konstikkaita löytää. Yksittäisiä huonokuntoisia kilpiä on säännöllisesti myynnissä, mutta parit ovat kiven alla. Kilpi voi olla joko messinki- tai teräspeltiä. Messinkisessä kilvessä ei maali oikein pysy kiinni ja teräspeltiset ovat usein ruosteessa.

9.3.1950 annetun päätöksen mukaan niissä autoissa, joissa on alun alkaen ollut sisältäpäin valaistu takarekisterikilpi, voidaan tällaista kilpeä käyttää, mikäli se on valmistettu Helsingin Keskusvankilassa puristamalla ja maalaamalla. Asiakkaan tulee tällaisessa tilanteessa toimittaa itse työssä tarvittava selluloidi. Toinen metallikilpi talletettiin poliisiviranomaisen haltuun. Tällaisia autoja oli jokin BMW:n malli (mikä?), Austin 16 ja Peugeot 202. Tällaisten läpinäkyvien kilpien toimittaminen lopetettiin 12.6.1954. Koskaan en ole tällaisen kilven suomalaista versiota nähnyt.

Musta olakereuna

Taitettureunaisessa vuoden 1949-1958 kilpimallissa kilven reunoilla on noin 5 mm levyinen taitos kilven taakse ja kilven nurkista on leikattu pienet palat 45 asteen kulmassa. Kilpimallia uudistettiin vuonna 1958 siten että kilven reunoille alettiin ajaa pyöreämuotoinen olake ja samalla kilpien nurkista tuli pyöreitä.  Toimenpiteellä kilvestä tuli huolitellumman näköinen ja vääntöjäykempi ja sen lisäksi kilpeen saattoi nyt lisätä soikeat hihnakiinnitysreiät (koekilvissä ja traktorin kilvissä).

Ensimmäinen varma havainto olakereunaisesta kilvestä on kyseisen vuoden kesäkuussa ilmestyneestä Tekniikan Maaliman numerosta 6 / 1958. Siinä on kuvattu auto jossa on olakemalliset ”KOE A-239” –kilvet kiinni. Näyttää vahvasti siltä että vanhoja kilpiä on jaettu niin kauan kun vanhaa varastoa on riittänyt. Muuan harrastaja on bongannut vasta 21.07.1960 ensirekisteröidyn Ford Anglian, jossa on Kymen läänin GX-alkuiset taitettureunaiset kilvet. Tästä voimme päätellä että taitettureunaisia ja olakereunaisia kilpiä on jaettu rinnakkain kesäkuusta 1958 heinäkuuhun 1960 saakka eli yli kahden vuoden ajan. Mitä isompi maalikylä, sen nopeammin tietenkin olakereunaisiin kilpiin on siirrytty.

Valkoiseksi maalattu olakereuna

Ensialkuun olake oli kilven pohjavärin mukainen eli musta ja vasta pienellä viiveellä se alettiin maalata valkoiseksi. Ensimmäinen varma havainto valkoiseksi maalatusta olakereunasta on huhtikuussa 1960 ilmestyneestä Tekniikan Maailman numerosta 4/1960, jossa on ”AO-484” kilpi valkoisella reunuksella. Ja jotta poikkeus vahvistaisi säännön, elokuussa 1961 ilmestyneessä Tekniikan Maailman numerossa 8/1961 on Uudenmaan läänin auto, jossa on ”UZ-306” –kilpi ilman valkoista reunusta. Mustalla ja valkoisella olakkeella varustettuja kilpiä jaettiin siis rinnakkain ainakin huhtikuusta 1960 elokuuhun 1961 eli reilun vuoden ajan. Ymmärrettävästi kilpien menekkiä oli vaikea arvioida ja valmiiksi tehtyjä kilpiä ei tahdottu heittää hukkaan.

Aivan ensimmäiset olakereunaiset kilvet tehtiin teräspellistä ja sittemmin ne tehtiin alumiinista.

Uusia läänejä 1960

Suomen läänit 1960: 1: Turun ja Porin lääni, 2: Uudenmaan lääni, 3: Hämeen lääni, 4: Vaasan lääni, 5: Kymen lääni, 6: Mikkelin lääni, 7: Keski-Suomen lääni, 8: Kuopion lääni, 9: Pohjois-Karjalan lääni, 10: Oulun lääni, 11: Lapin lääni, 12: Ahvenanmaan lääni. Kartta. Lähde Wikipedia.

Maamme sai uusia läänejä vuonna 1960. Vaasan läänistä erotettiin Keski-Suomen lääni, joka sai tunnuskirjaimekseen ”X”. Kuopion läänistä erotettiin Pohjois-Karjalan lääni, joka sai tunnuskirjaimekseen ”S”, joka oli ollut aikaisemmin Kuopion läänin lisäkirjaimena.

Lisäkirjaimia

Ajoneuvojen määrän lisääntyessä uusikin järjestelmä alkoi käydä ahtaaksi ja niin oli pakko ottaa lisäkirjaimia käyttöön seuraavasti:

Helsingin kaupunki:

A-kirjaimen lisäksi B-kirjain vuodesta 1952 alkaen, lisäksi CA-, CB-, ja CE-alkuisia kilpiä 1960-luvun alkuvuosina. CC- ja CD-tunnukset oli varattu diplomaattiautoille

Uudenmaan lääni:

U-kirjaimen lisäksi Z-kirjain vuodesta 1958 alkaen

Hämeen lääni:

H-kirjaimen lisäksi I-kirjain vuodesta 1955 alkaen ja lisäksi N-kirjain vuonna 1960 vain 1,5 kk ajan

Turun ja Porin lääni:

T-kirjaimen lisäksi E-kirjain vuodesta 1954 alkaen ja lisäksi F-kirjain vuosina 1960-1961.

Kymen lääni:

R-kirjaimen lisäksi G-kirjain vuodesta 1961 alkaen

Kuopion lääni:

K-kirjaimen lisäksi S-kirjain vuosina 1952-1960, jonka jälkeen S-kirjain kuului Pohjois-Karjalan läänille. SA-alkuisia tunnuksia ei jaettu siviiliautoille, sillä kirjainyhdistelmä oli varattu armeijan ajoneuvoille.

Vaasan lääni:

V-kirjaimen lisäksi Y-kirjain vuodesta 1956 alkaen, lisäksi X-kirjain 2.5.1959-28.2.1960, jonka jälkeen kirjain kuului uudelle Keski-Suomen läänille.

Ä- ja Ö-kirjaimet

Vuonna 1959 Helsingissä saavutettiin kirjainyhdistelmä ”BZ” ja Hämeen läänissä tuli vastaan ”IZ”.  Koska mahdolliset kirjain- ja numeroyhdistelmät alkoivat käydä vähiin, ensiapu tilanteeseen saatiin siitä että 20.4.1959 otettiin käyttöön hyllytetyt kirjaimet ”Ä” ja ”Ö” kilven toisiksi kirjaimiksi. Näitä kirjaimia oli jaossa vuosina 1959-1962, paitsi Lapin läänissä jossa viimeiset ”LÖ”-alkuiset kilvet jaettiin vasta vuonna 1963. Mikkelin läänissä ei kuitenkaan jaettu ”MÄ”- eikä ”MÖ”-alkuisia kilpiä, sillä sille ei ollut tarvetta. Vuonna 1999 näitä kirjaimia oli enää noin 50 ajoneuvossa, joten nämä kirjaimet eivät ole yleinen näky liikenteessä. Erikoiskilpeen kirjaimen kyllä nykyään saa. 

Kolmas kirjain

Numeroavaruus alkoi olla käytetty ja niin järjestelmää oli uudistettava.  Uudentyyppinen kilpi oli edelleenkin mustapohjainen ja viisimerkkinen, mutta nyt siinä oli kolme kirjainta ja joko yksi tai kaksi numero. Kolmekirjaimiset kilvet otettiin käyttöön vaiheittain siten että vuonna 1962 siihen liittyivät Helsingin kaupunki, Hämeen-, Oulun- ja Turun ja Porin läänit. Vuonna 1963 järjestelmään liittyivät Mikkelin ja Lapin läänit. Vuonna 1964 vuorossa olivat Uudenmaan-, Kuopion- ja Keski-Suomen ja Vaasan läänit. Kymen läänissä oli vasta alettu käyttää kaksikirjaimisia G-alkuisia tunnuksia, joten kolmekirjaimisiin kilpiin oli tarve siirtyä vasta vuonna 1966. Jostain syystä uudet kolmekirjaimiset kilvet alkoivat R-kirjaimen asemasta G-kirjaimella (GAA jne).

Kolmekirjaimisten kilpien jakaminen aloitettiin kussakin läänissä sen alkuperäisellä kirjaimella, pois lukien juuri mainittu Kymen lääni. Pian ensimmäinen sarja oli käytetty ja oli tarve ottaa käyttöön toinen alkukirjain. Tämä tapahtui seuraavasti:

1965 Helsingin kaupunki    AZZ > BAA

1965 Hämeen lääni     HZZ > IAA

1965 Turun ja Porin lääni    TZZ > EAA

1966 Kymen lääni    GZ > GAA

1967 Uudenmaan lääni    UZZ > ZAA

1969 Vaasan lääni     VZZ > YAA

Vuonna 1968 Helsingissä, Hämeen- ja Turun ja Porin läänissä myös toisella alkukirjaimella alkavat sarjat oli käytetty. Kolmatta alkukirjainta ei kuitenkaan otettu käyttöön, vaan jakoon alettiin laittaa käyttämättä jääneitä tai käytöstä vapautuneita kaksikirjaimisia tunnuksia. Mikkelin ja Keski-Suomen lääneissä oli pakko aloittaa vanhojen tunnusten uusiokäyttö vuonna 1971 ja Kuopion läänissä vuonna 1972.

Uudelleenrekisteröimispakosta läänin vaihdoksen yhteydessä luovuttiin syyskuussa 1971. Tästä eteenpäin kilven ensimmäinen kirjain kertoi ainoastaan sen mihin ajoneuvo on uutena rekisteröity, ei sitä missä sen omistaja asuu. 

Valkopohjainen kilpi

Syyskuussa 1971 liikenneministeriö päätti että rekisterikilpien malli vaihdetaan siten että jatkossa kilvessä on valkoisella heijastavalla pohjalla kolme mustaa kirjainta ja kolme mustaa numeroa. Pienin mahdollinen numero oli siis numero 100.

Kirjaimet ”D”, ”F”, ”G”, ”I”, ”Y” , ”Z” , ”Ä” ja ”Ö” olivat käytössä mustapohjaisissa kilvissä, mutta valkopohjaisissa kilvissä niitä ei enää käytetty. Kirjaimet ”Q”, ”W” ja ”Å” eivät olleet käytössä mustapohjaisissa kilvissä, eikä niitä otettu nytkään käyttöön.

Siitä milloin uudet valkopohjaiset kilvet otettiin käyttöön, liikkuu erilaista tietoa. Erään tiedon mukaan Turun ja Porin läänin tunnus TAA-100 otettiin käyttöön 7.6.1972, mutta omistajalta varmisetun tiedon mukaisesti TAA-240 rekisteröitiin jo 1.4.1972.  Helsinki seurasi perästä 5.9.1972 tunnuksella AAA-200. Toisen tietolähteen mukaan valkopohjaiset kilvet olisi otettu käyttöön Turun  ja Porin-, Hämeen ja Oulun lääneissä vuoden 1972 alusta, ja toukokuusta 1972 lähtien Helsingin kaupungissa. Myöhemmin perässä seurasivat muutkin läänit, viimeisimpänä Kymen-, Pohjois-Karjalan- ja Uudenmaan läänit vuonna 1973. Jatkossa kaikkiin uutena rekisteröityihin autoihin jaettiin uusia vaaleapohjaisia kilpiä. Maaliskuusta 1973 alkaen niitä alettiin toimittaa myös kadonneiden tai vaurioituneiden kilpien tilalle, mikäli omistaja ei välttämättä tahtonut mustapohjaisia kilpiä.

Koska Helsingissä oli vain yksi paikka mistä rekisterikilpiä jaettin, pystyttiin kirjainyhdistelmien etenemisestä päättelemään helposti missä keskinäisessä järjestyksessä ajoneuvot oli rekisteröity. Koska muualla maassa rekisteröimispaikkoja oli läänin sisällä useita ja pinot hupenivat eri tahtiin, on seuraaminen huomattavasti vaikeampaa. Tarkkasilmäinen havainnoitsija huomasi pian että samassa kaupungissa oli paljon samaa kirjainyhdistelmää.

Vuonna 1985 Helsingissä saavutettiin AXX-alkuinen tunnus ja Turun ja Porin läänissä TXX-tunnus. Helsingissä jatkettiin BAA-sarjalla ja Turun ja Porin läänissä EAA-sarjalla.

Vuonna 1987 Uudenmaan läänissä saavutettiin UXX-alkuinen tunnus ja Hämeen läänissä HXX-alkuinen tunnus. Näiden läänien toiset kirjaimet ”Z” ja ”I” sattuivat olemaan ”hyllytettyjä” kirjaimia. Niitä käytettiin jatkossa ZAA- ja IAA-sarjoissa kilven ensimmäisinä kirjaimina, mutta ei toisena eikä kolmantena.

Ajoneuvojen suorarekisteröinti otettiin käyttöön 1.10.1989. Jatkossa ajoneuvojen valmistaja tai maahantuoja tekee uudesta autosta ennakkoilmoituksen ja saa Trafilta ennakkoilmoitustodistuksen ja rekisterikilvet valmiiksi. Tämä sekoitti läänitunnusjärjestelmän kun autot toimitettiin myyjäliikkeisiin sattumakilvet takaluukuissaan.  Käytettyjen autojen uudelleenrekisteröinnistähän oltiin luovuttu jo hieman aikaisemmin kun valkopohjaiset kilvet otettiin käyttöön, ja vast´edes ei uusienkaan autojen kilpien ensimmäisestä kirjaimesta enää näe mihin auto uutena rekisteröitiin.

Hyllytetyt kirjaimet ”F”, ”G”, ”I”, ”Y” ja ”Z” otettiin taas käyttöön. Kirjaimet ”I” ja ”Z” tosin olivat olleet käytössä kilven ensimmäisinä kirjaimina 1987-1989, mutta ei toisena eikä kolmantena. Uutena ensimmäisenä kirjaimena otettiin käyttöön kirjain ”J”. Kaikkia näitä uusilla kirjaimilla alkavia sarjoja laitettiin jakoon samaan aikaan ”FAA”, ”GAA” jne. Lisäksi aiemmin hyllytettyjä kirjaimia alettiin jakaa toisiksi kirjaimiksi entisiin sarjoihin, esim ”AFA”, ”SYA” jne.

EU-kilvet

Lokakuussa 1989 lanseerattu ”sattumakilpijärjestelmä” on käytössä edelleenkin sillä erolla että 1.5.2001 alkaen kilven vasempaan päähän on lisätty sininen "FIN" kenttä. Halutessaan kilven voi tilata myös ilman EU-tunnusta.

Samassa yhteydessä alettiin jakaa uusia neliön mallisia rekisterikilpiä, joissa kirjaimet ja numerot ovat päällekkäin eri riveillä. Näin kilpi sopii paremmin sellaisiin ajoneuvoihin, joihin pitkä kilpi ei sopisi. Samassa autossa voi olla ”eripariset” kilvet siten että toinen kilvistä on suorakaiteen ja toinen neliön mallinen”.

Tilaongelmasta ja merkkikombinaatioiden uhkaavasta loppumisesta johtuen 15.2.2013 lanseerattiin uusi vain 112x300 mm kokoinen kuusimerkkinen kilpi ilman EU-päätyä. Kilpi on niin pienikokoinen että se näyttää lähinnä muropaketista saadulta.

Vahvistamattoman tiedon mukaan kaikkia kirjainyhdistelmiä ei ole jaettu. Tällaisia olisivat ”BMV”, ”FBI”, ”HIV”, ”KGB”, ”RIP” (rest in peace), SYF (syfilis eli sukupuolitauti) ja TYH (tyhmä). Suhtaudun tähän tietoon hieman epäillen, sillä tuttavallani oli ”IFA”-alkuinen kilpi ja naapurillani on ”CIA”-alkuinen kilpi. Valituksia on kuulemma tullut kirjainyhdistelmistä ”NAI”, ”GAY”, ”AIZ” (vrt. ”HIV), ”LIK” (ruumis ruotsiksi), ”HYI” ja ”HYH”. Tällaisen kilven voi halutessaan vaihtaa.

Pitkä kuusimerkkinen kilpi voi olla nykyään myös mustapohjainen ja ilman EU-tunnusta, mikäli ajoneuvo on vuosimallia 1972 tai vanhempi. Kuusimerkkisiä mustapohjaisia kilpiä ei kuitenkaan ollut olemassakaan 1950-70-luvuilla. Ellei autosta mitenkään muuten näe että se on vanha, auttaako mustapohjainen kilpi asiaa?

Lyhyt valkopohjainen N-kilpi

Amerikkalaisten autojen takapuskurissa olevaan koloon uusi pitkä kuusimerkkinen kilpi ei sopinut, joten vuonna 1973 niihin alettiin jakaa lyhyitä valkopohjaisia viisimerkkisiä N-alkuisia kilpiä. On niitä tosin jaettu myös muihinkin autoihin, siitä huolimatta että niissä olisi ollut hyvin tilaa myös pitkälle kilvelle.

Kilpien jako aloitettiin kirjainyhdistelmällä ”NK”, ilmeisesti koska 1960-luvun alussa kirjainyhdistelmät ”NA”…”NJ” ehdittiin jakaa mustapohjaisena. Kun N-alkuinen sarja oli vuonna 1979 saavuttanut kirjainyhdistelmän ”NX”, aloitettiin N-sarja alusta kirjainyhdistelmästä ”NA”. Ei kestänyt kuin vuoden ennen kuin kaikki kaksikirjaimiset N-kilvet olivat käytössä ja niin siirryttiin kolmekirjaimiseen sarjaan ”NAA”, ”NAB” jne. Vuoden 1989 jälkeen otettiin vielä käyttöön hyllyllä olleet kirjaimet ja jakoon tuli esimerkiksi sarjat ”NFA…NFZ” ja ”NAF…NZF”.

Vuonna 1991 viisimerkkisten N-kilpien rinnalla alettiin jakaa viisimerkkisiä J-kilpiä. Jostain syystä niiden jakaminen aloitettiin takaperin kirjainyhdistelmästä ”JZZ” alkaen. Vuonna 1997 viisimerkkiset N-kilvet oli käytetty ja jaossa oli enää lyhyttä J-sarjaa. Nämäkin yhdistelmät oli käytetty vuonna 2006 ja oli pakko aloittaa uusi viisimerkkinen sarja siten että nyt alkukirjain on ”C”. Myös niitä alettiin jostain syystä jakaa takaperin siten että ensin jaossa oli ”CZZ…CZA”, sitten ”CYZ…CYA” jne. On pakko olla niin että myös C-alkuisten yhdistelmien on pakko olla kortilla, sillä muuten ei olisi lanseerattu aikaisemmin mainitsemaani pienikokoista kuusimerkkistä ”muropakettikilpeä”. 

Taksit

Vuoden 1951 jälkeen taksien ei tarvinnut enää maalata punaista kehystä kilven ympärille, sillä kaksikirjaimisessa järjestelmässä taksin tunnisti siitä että rekisterikilven toinen kirjain oli "X". Helsinkiläinen taksi-Pobeda saattoi olla "AX-700" ja kuopiolainen Plymouth-pirssi saattoi olla "KX-170" Järjestelmä oli käytössä vuosina 1949-1956, mutta siinä vaiheessa kun helsinkiläisten taksien lukumäärä ylitti tuhannen kappaleen rajan ja "AX-999" otettiin käyttöön, oli tästä käytännöstä luovuttava. Jatkossa takseihin jaettiin tavallisia rekisterikilpiä ja jotta taksin olisi erottanut yksityiskäytössä olevasta autosta, kiinnitettiin taksin rekisterikilven alle oranssi ammattiautoilijan kehys.  Vapaan auton tunnisti siitä että  tuulilasin alalaidassa sisäpuolella oli vapaa-valo. Vuodesta 1963 alkaen taksin katolle sai laittaa keltaisen taksikuvun. Kupu oli ensialkuun vapaaehtoinen, mutta tuli pakolliseksi 1.1.1968 alkaen.

Oranssi ammattiautoilijan reunus rekisterikilven ympärillä, ns. nälkäreunus, saattoi olla myös muussa ammattikäyttöön tarkoitetussa autossa, kuten esimerkiksi kuorma-autossa. Vihreä rekisterikilven kehys puolestaan ilmaisi sen että autoa käytetään ulkomaanliikenteessä ja että sen kokonaispaino sai siksi poiketa kotimaan liikenteessä olevan auton kokonaispainosta.

Amerikkalaisissa takseissa ei voinut käyttää lyhyttä N-alkuista rekisterikilpeä siksi että säädösten mukaan auton kotipaikan tuli käydä ilmi rekisterikilvestä. Näihin takseihin jaettiin valkopohjaisia kilpiä joiden ensimmäinen kirjain ilmaisi kotiläänin. Esimerkiksi Kuopiossa kuuluu olleen vuonna 1979 Oldsmobile-taksi, jonka rekisteritunnus oli valkopohjainen ”KA-27”.

Koe- ja siirtokilvet

Koekilvet ovat kilpiä jotka autoliike laittaa ajoneuvoon siksi aikaa ennen kuin se rekisteröidään. Pohjaväri on keltainen, merkit mustia. Alkuun koekilven KOE-teksti oli vaakaan, 7.10.1957 alkaen se on ollut pystyssä. Heijastavapohjaisia ne ovat olleet vasta 1987. Yksi kirjain, yhdestä kolmeen numeroa. Koekilpiä ei nykyään enää juuri käytetä, sillä autothan tulevat satamasta liikkeeseen kilpineen päivineen.

Siirtokilpi on ennen poliisin, nykyään katsastusviranomaisen antama väliaikainen ajolupa. Valkoinen pohja, punaiset merkit. Jotta homma menisi mielenkiintoiseksi, sekä koekilvissä että siirtokilvissä saattaa lukea sana ”KOE”. Siirtokilvissä ei ole lukenut tätä tekstiä enää 15.2.1952 jälkeen vaan kilvessä on ollut vain läänin tunnuskirjain ja numerot. Viimeisimmät siirtokilvet olivat heijastavapohjaisia. Toukokuusta 2004 alkaen käytössä on ollut kertakäyttöinen siirtotarra, jossa on kaksi kirjainta ja neljä numeroa.

Presidentin auto

Presidentin käytössä olevassa autossa ei ole yleensä ollut rekisterikilpeä lainkaan, vaan auton tunnuksena on ollut Suomen leijonavaakuna. Aluksi vaakuna oli kiinni valkoisella pohjalla. Sittemmin vaakuna on ollut ilman taustalevyä. Nykyisin presidentin autossa on normaalioloissa tavanomainen rekisterikilpi, paitsi virallisissa tilaisuuksissa jolloin käytetään leijonavaakunaa.

Valtion autot

Aikoinaan Valtioneuvoston käytössä olleissa ajoneuvoissa oli tunnukset ”AA-1”…”AA-20” siten että pienin numero oli pääministerin autossa, mutta käytännöstä on luovuttu.

Valtion virastojen tai laitosten käytössä olleissa autoissa alettiin 16.10.1956 alkaen käyttää valkopohjaisia kilpiä, joissa oli leijonavaakuna ja 1-3 numeroa sekä läänitunnus. Näitä kutsuttiin "kissakilviksi". Liekö tästä tullut sanonta ”kissalan pojista” eli poliiseista, mene ja tiedä. Seuraavan sukupolven heijastavapohjaisissa valtion kilvissä ei ollut enää leijonavaakunaa.  Jälkimmäistä kilpityyppiä käytettiin 1980-luvulle saakka. Viimeiset tämän tyyppiset kilvet valmistettiin 21.11.1987. Vuoden 1989 jälkeen valtion autoissa on käytetty aivan tavallisia rekisterikilpiä.

Armeija

Ensi alkuun armeijan autojen kylkeen maalattiin valkoiselle pohjalle kirjaimet ”SA” ja numero. 1930-luvulla armeijan autoihin tuli rekisterikilvet joissa oli vaalean ruskealla pohjalla mustat merkit, SA ja numerosarja. Perävaunuissa numerosarjaa edelsi kirjain ”P”. Sotavuosina rekisterikilvet tehtiin vanerista ja autojen numerot olivat huomattavan suuria niin että vihollinen ei voisi tietää minkä verran rajan tällä puolella kalustoa on. 1.6.1970 Etelä-Suomen Sotilasläänin esikunta otti käyttöön uuden keltaisen heijastavapohjaisen kilven mustin numeroin. Kirjaimet ”SA” jäivät nyt pois. 2.7.1971 alkaen uusia kilpiä alettiin käyttää koko maassa. Perävaunuissa oli vastaavat kilvet mutta siten, että kilven alussa oli kirjain "P", eli esimerkiksi "P-645".

Diplomaatit

Ennen vuotta 1952 diplomaattiautoissa oli tavanomaiset rekisterikilvet, joiden yhteyteen lisättiin diplomaattistatusta osoittava lisäkilpi.  Diplomaattiautojen kilpi oli soikea ja se muistutti SF-tunnusta. Kirjaimet ”CD” tarkoittvat ”corps diplomatique”. Henkilökunnan lisäkilpi oli kuusikulmainen ja sen kirjaimet ”CC” tarkoittivat ”corps consulaire”.  Käytössä oli sekä valkoinen kilpi mustin merkein että sinipohjainen kilpi valkoisin tai kiiltävin merkein. 

Vuodesta 1952 alkaen diplomaattiautoissa on käytetty sinipohjaiset kilpiä valkoisin merkein.  Ensi alkuun diplomaattikilvissä oli juokseva numerointi ja siten kilven perusteella ei voinut tietää minkä maan lähetystön auto on kyseessä. Järjestelmää muutettiin 1.4.1979 siten että nyt kaksi ensimmäistä numeroa  kertovat diplomaatin kotimaan ja seuraavat numerot kertovat auton haltijan aseman. Mitä pienemmät kaksi viimeistä numeroa ovat, se korkea-arvoisemmasta henkilöstä on kyse. CD-1201 kuuluu Yhdysvaltain suurlähettiläälle. Diplomaattikilpiä saatetaan kierrättää autosta toiseen, joten kilvessä saattaa olla ylimääräisiä kiinnitysreikiä.

Luettelo CD (Corps Diplomatique) rekisterikilpien numeroista:

1. •10 Saksa
   

2. •11 Israel
   

3. •12 USA
   

4. •13 EU
   

5. •14 Argentiina
   

6. •15 Itävalta
   

7. •16 Belgia
   

8. •17 Brasilia
   

9. •18 Bulgaria
   

10. •19 Kanada
    

11. •20 Kiina
    

12. •21 Etelä-Korea
    

13. •22 Pohjois-Korea (ei käytössä)
    

14. •23 Kuuba
    

15. •24 Tanska
    

16. •25 Egypti
    

17. •26 Espanja
    

18. •27 Ranska
    

19. •28 Iso-Britannia
    

20. •29 Unkari
    

21. •30 Intia
    

22. •31 Indonesia
    

23. •32 Irak
    

24. •33 Israel
    

25. •34 Italia
    

26. •35 Japani
    

27. •36 Meksiko
    

28. •37 Norja
    

29. •38 Hollanti
    

30. •39 Peru
    

31. •40 Puola
    

32. •41 Portugali
    

33. •42 Romania
    

34. •43 Ruotsi
    

35. •44 Sveitsi
    

36. •45 Israel
    

37. •46 Turkki
    

38. •47 Venäjä
    

39. •48 Venezuela
    

40. •49 Entinen Jugoslavia
    

41. •50 Etelä-Afrikka
    

42. •51 Kreikka
    

43. •52
    

44. •53 Israel
    

45. •54 Kolumbia
    

46. •55 Itämeren suojelukomissio
    

47. •56 Iran
    

48. •57 Wider-instituutti
    

49. •58 Chile
    

50. •59 Viro
    

51. •60 Latvia
    

52. •61
    

53. •62 Ukraina
    

54. •63 Slovakia
    

55. •64 Tsekki
    

56. •65 Liettua
    

57. •66 Marokko
    

58. •67
    

59. •68 Islanti
    

60. •69 Kroatia
    

61. •70
    

62. •71 Kypros
    

63. •
    

Ahvenanmaa

Ahvenanmaan itsehallintoalueen rekisterikilvet ovat aina poikenneet mannermaan vastaavista. Vanhempien kilpien tietoni ovat puutteellisia. Silloin kun mannermaalla ajettiin mustapohjaisilla rekistereillä, heillä oli jo käytössä valkopohjaiset ÅL-alkuiset kilvet ilman väliviivaa. Kun "ÅL"-alkuiset kombinaatiot loppuivat, otettiin käyttöön kolmas kirjain ja vähennettiin yksi numero, eli kilpi saattoi nyt olla muotoa "ÅLM 580". Lisää hajurakoa tuli 1.6.1992, kun uusi laki mahdollisti hyvin jenkkihenkiset kilvet, joissa valkopohjaisen kilven ylälaidassa on Ahvenanmaan vaakuna, teksti "Åland" ja Ahvenanmaan lippu, ja alla niiden alla rekisteritunnus sinisellä fontilla.

727 euron lisämaksusta Ahvenanmaan maakuntahallitus sallii myös sellaisen rekisteritunnuksen, jossa on 2…7 merkkiä. Kirjaimet, numerot ja välilyönnit ovat sallittuja ja näin ollen tunnus voi olla vaikkapa ”PASSAT”. Monissa ahvenanmaalaisissa takseissa onkin laivojen nimiä rekisteritunnuksina. Teknisesti kyseessä on ns. aliastunnus. Viranomaisilla on tiedossaan mikä kertoo mitä perusmuotoista tunnusta (esimerkiksi ÅLU 888) tunnusta kyseinen tunnus vastaa. Perusmuotoinen tunnus vaaditaan tietoteknisistä syistä. Vastaava järjestelmä on käytössä myös Ruotsissa. Erikoiskilpisiä autoja on liikenteessä noin 150. Erikoiskilvet ovat tuottaneet Ahvenanmaalle noin 100.000 € ylimääräiset verotulot.

Ahvenanmaalaisen autoliikkeen koekilpi poikkesi mannermaan koekilvestä. Mannermaalla koe- ja siirtokilven teksti oli aina suomenkielinen ”KOE”, mutta ahvenanmaalaisessa koekilvessä luki  ruotsiksi ”Prov ÅL 12”.

Siirtokilven kirjaimet olivat ”ÅP” (prov) ja perävaunun kirjaimet ”ÅS” (släpvagn).  Traktorin rekisterikilpeen kiinnitettävä vakuutusmaksutarra oli käytössä pidempään kuin mannermaalla, ainakin vuoteen 1972 saakka. Tarroja oli ainakin keltaisia ja sinisiä.

Museokilvet

Museoajoneuvotarkastuksia on tehty vuodesta 1979 alkaen ja vuodesta 1988 lähtien lähtien museohyväksyttyihin ajoneuvoihin on voinut saada lyhyen mustapohjaisen museoajoneuvon rekisterikilven. Aluksi jaossa oli sarja MR-1...MR-999, sitten MRA-1...MRA-99 jonka jälkeen MRB-1...MRB-99 jne. MR-alkuisten kombinaatioiden loputtua siirryttiin MA-alkuisiin. Myös museomoottoripyöriin on voinut saada mustat vanhanmalliset (1949-72) kilvet, jota ainakin ensialkuun alkoivat kirjaimin "MM".

Tuntuu hassulta että vuoden 1972 jälkeen valmistettuihin museoajoneuvoihin jaetaan mustapohjaisia kilpiä, kun eihän niissä sellaisia uutena ollut, paitsi muutamassa erittäin harvinaisessa poikkeustapauksessa.

Eräässä 1975 CZ-moottoripyörässä ja eräässä 1975 Jaguarissa kerrotaan olevan mustat kilvet, jotka olisivat olleet niissä uudesta saakka. Lisäksi utuinen muistikuvani viestittää eräästä 1980-luvun Sciroccosta, jossa on ollut lyhyt musta kilpi. Kyseisen auton omistajalla oli hyvät suhteet silloiseen AKE:een, mikä selittänee asiaa.

Vientikilvet

Verovapaana Suomesta ostetussa, ulkomailla määräajan käytettäväksi tarkoitetussa ja aikanaan tänne uudelleen tuotavassa ajoneuvossa saattaa olla ns.vientikilpi. Kilvestä puhutaan myös ”muuttokilpenä”. Näitä on ollut käytössä vuodesta 1966 alkaen. Mustapohjaisessa lyhyessä kilvessä on yksi kirjain ja kolme numeroa, ja lisäksi kilven oikeassa laidassa on punainen pystyviiva, jossa kerrotaan kilven viimeinen voimassaolovuosi ja kuukausi. Mustapohjaisia vientikilpiä käytettiin ihmeen pitkään, vuoteen 1990 saakka, jolloin ne vasta korvattiin valkopohjaisilla kilvillä. Vuodesta 2001 alkaen vientikilvissäkin on ollut FIN-tunnus.

Kantakortit

Ensi alkuun ajoneuvojen rekisteröintitietojen ylläpito oli lääninhallitusten vastuulla. Poliisiviranomaiset ylläpitivät kustakin ajoneuvosta ns. kantakortteja, joihin kirjattiin ajoneuvon tiedot ylös. Valitettavasti ainakin Helsingin kantakortteja ehdittiin tuhota paljon, ennen kuin niiden säästämiseen havahduttiin. Säästyneet kantakortit on talletettu SA-HK:n alajaostoihin, joista ajoneuvojen tietoja voi kysellä. Jotkut kerhot ovat syöttäneet tiedot päätteelle, joten tietoja voi löytyä myös valmistenumeron perusteella. 

Autorekisterikeskus ARK (sittemmin Ajoneuvohallintokeskus ANHK ja nyttemmin Trafi) perustettiin vuonna 1966 ja se oli laatuaan ensimmäinen pohjoismaissa. Tästä  eteenpäin ajoneuvojen tiedot oli koottu keskitetysti yhteen paikkaan ja ne olivat tietokoneella.  Trafi poistaa auton rekisteristä automaattisesti ns. vuosipoistona, mikäli se on ollut katsastamatta kaksi vuotta (museoajoneuvo viisi vuotta).

Trafista voi tiedustella kirjallisesti rekisterissä olleista ajoneuvoista. Kannattaa yksilöidä tarkkaan, millaisesta ajoneuvosta on kyse, sillä sama rekisteritunnus on saattanut olla eri aikakausina useammassa ajoneuvossa. Esimerkiksi  tunnus  ”AA-313” on ollut käytössä De Sotossa, Skodassa ja viimeisimpänä Mazda 121:ssä.

Aikaisemman käytännön mukaan sama tunnus saattoi olla kaksipyöräisessä ajoneuvossa ja autossa samaan aikaan, mutta näiltä osin pykälät ovat kiristyneet. Joissain tapauksissa voi käydä niin että joku ei saa vanhaan harrasteajoneuvoonsa jotain tiettyä kilpeä siksi että se on jossain mopossa tai moottoripyörässä.

Suhteet, poikkeukset

Aikanaan rekisteritunnukseen ei voinut juurikaan vaikuttaa, sillä ajoneuvoon tuli tunnus siitä pinosta mikä poliisilaitoksella sillä hetkellä sattui olemaan. Isälläni oli tapana pyytää numero ”9” siksi että auton katsastusajankohta määräytyi kilven viimeisen numeron mukaan ja mitä suurempi numero, sitä myöhemmin auto katsastettiin. Hänellä oli tapana vaihtaa autoa aika taajaan ja usein se tapahtui ennen kun se piti viedä ensimmäiseen katsastukseen.

Liikennöitsijät pyysivät ja saivat usein linja-auton kylkinumeroon rimmaavan rekisteritunnuksen numero-osan.

Suhteilla ajoneuvoon näyttää saaneen myös haluamansa tunnuksen. Tuskin lienee sattumaa että Pertti ”Spede” Pasasen Ford Mustangissa oli kilpi ”ASU-1” niin että se näyttää taustapeilistä katsottuna tunnukselta ”1-USA”. Auto on muuten edelleen olemassa, samalla tunnuksella. Sen sijaan hänen toinen entinen avomallinsa VW Karmann Cabriolet ”ASU-2” on kadonnut. 

D-kirjain ei ollut vuoden 1972 käytössä muuten kuin diplomaattiautojen CD-kilvissä, mutta suhteilla kirjaimen on näemmä kilpeen kuitenkin saanut.  Eräässä 1977 Audi 100 GLS:ssä oli aikoinaan ”AUD-1” -kilvet. (Nykyään tämä erikoiskilpi on Audi A8 Quattrossa.)  Tämän lisäksi Helsingissä liikkui vuoden 1983 nurkilla ensimmäisiä Volvon 240-sarjan dieseleitä  "GLD-5" ja "GLD-6" –kilvillä. Tunnus viittasi uusiin 5- ja 6-sylinterisiin malleihin Volvo 240 GLD-5 ja 240 GLD-6.  Nämä autot nähtiin siis liikenteessä sen jälkeen kun kirjain ”D” oli jo hyllytetty, mutta toisaalta maksullisia erikoiskilpiä ei voinut vielä tuohon aikaan tilata. Erikoiskilpiähän on ollut saatavilla vasta vuoden 1989 alusta asti ja aluksi D-kirjainta ei saanut erikoiskilpeenkään.

Erikoiskilvet

Vuoden 1989 alusta ajoneuvoon on voinut tietyin edellytyksin ostaa vapaana olevan rekisteritunnuksen.  Kirjaimia tuli olla kaksi tai kolme ja numeron piti olla 1…999 väliltä. Hyllytettyjä kirjaimia ei kuitenkaan voinut käyttää ja kirjainta ”P” ei voinut saada auton tai moottoripyörän tunnuksen ensimmäiseksi kirjaimeksi. Ensi alkuun leimaveron suuruus oli 5000 markkaa, sitten 1000 euroa ja nykyään 900 euroa. Lisäksi peritään pieni maksu itse rekisterikilvistä.

Lokakuun 1998 jälkeen erityiskilpiin tuli uusina kirjaimina ”D”, ”Q”, ”W”, ”Å”, ”Ä” ja ”Ö”. Kirjain ”D” muotoiltiin uudestaan. Aikaisempi oli kantikkaampi kuin nykyinen pyöreämpi malli.  Lisäksi kirjaimen ”P” saa nyt myös ajoneuvoon. Liikenteessä voi bongata esimerkiksi auton jonka rekisteritunnus on ”ÅKE-1”, ”QQQ-666” tai ”WAR-1”.

Vanhat kilvet uudestaan käyttöön

Trafin sivulla lukee näin:

”Autolle, jossa on tällä hetkellä valkopohjaiset kilvet, voi myös saada mustapohjaiset kilvet, jos

- sillä aiemmin ollut rekisteritunnus on ollut mustapohjaisilla kilvillä

- aiempaa tunnusta ei ole annettu toiselle ajoneuvolle

- tieto autolla aiemmin olleesta tunnuksesta löytyy Trafin tietojärjestelmästä

Sivuilla luki aikaisemmin myös että ”Poikkeuksena ovat M-alkuiset mustapohjaiset kilvet, joita ei anneta muille kuin museoajoneuvoiksi rekisteröidyille ajoneuvoille”. Tämä viimeinen lause asettaa harrastajat eriarvoiseen asemaan, sillä voihan jollakulla olla aikoinaan Mikkelin läänissä rekisterissä ollut ajoneuvo, jonka aikaisempi tunnus tahdotaan palauttaa mutta ajoneuvoa ei saa tai ei haluta museorekisteriin. On oletettavaa että joku on nostanut asian esille, sillä lausetta ei Trafin sivulla enää ole.

Vuoden 2007 jälkeen sama tunnus ei ole enää voinut olla kahdessa ajoneuvossa (esimerkiksi mopossa ja autossa).

Itse näkisin ajoneuvohistorian kannalta mielenkiintoisempana sen että autoon palautettaisiin siinä aiemmin ollut rekisteritunnus, persoonattoman museokilven asemasta. Erityisesti kirjaimet ”Ä” ja ”Ö” ovat hauska kuriositeetti.

Autorekisterikirja

Helsingin ajoneuvorekisteri v. 1914-1924 on tallessa. Sen voi lukea tämän linkin kautta: http://www.filatelia.fi/dx/cars/index.html

Vuonna 1967 julkaistiin hyvin mielenkiintoinen kirja, johon oli listattu KAIKKI Helsingissä ja Uudellamaalla rekisteröidyt ajoneuvot, eli autot joissa tuona vuonna oli A-, B, C-, U- ja Z-alkuiset kilvet.  Kirja on varsin harvinainen, enkä ole nähnyt siitä kuin yhden kappaleen.

PERÄVAUNUT

Aluksi perävaunuissa oli vastaavanlaiset mustapohjaiset kilvet kuin autoissakin, kuitenkin niin, että ensimmäinen kirjain oli aina "P". Kirjaimia oli kaksi, numeroita yhden ja neljän välillä. Vuosina 1967 ja 1968 rekisterikilpeen kiinnitettiin valkoinen kolmion mallinen tarra osoitukseksi siitä että kärryn vakuutusmaksu on hoidettu.

Vuoden 1972 kilpiuudistuksen jälkeen myös perävaunun kilvessä oli heijastavalla pohjalla mustat merkit. Aluksi oli kaksi kirjainta ja neljä numeroa, sittemmin rinnalle on tullut versio, jossa sekä kirjaimia että numeroita on kumpiakin kolme. Koska P-alkuiset yhdistelmät loppuivat aikanaan, rinnalle tuli W-alkuinen sarja ja näemmä sekin on jo loppumassa, sillä jaossa on D-alkuisia perävaunukilpiä. Kirjaimet ”W” ja ”D” eivät ole jaossa autojen rekisteritunnuksissa, paitsi että erikoiskilpeen kirjaimet saa. Moottoripyörissä kirjain ”W” kuitenkin on ollut jaossa.

TRAKTORIT

Traktoreiden ja työkoneiden rekisteröimispakko tuli vasta vuonna 1958. Kilpiä on vain yksi ja se sijaitsee traktorin edessä. Aluksi kilvessä oli oranssilla pohjalla punaiset merkit siten että ensin tulivat kahdesta kolmeen numeroa ja kaksi kirjainta,  ts. Hämeen läänissä saattoi olla Ferguson tunnuksella "18-HC". Vuosina 1967 ja 1968 kilpeen liimattiin pieni valkoinen tarra osoitukseksi maksetusta vakuutusmaksusta. Vuodesta 1975 alkaen kilven pohjaväriksi tuli heijastava keltainen, ja merkit ovat olleet mustia. Alkuun kilpi oli lyhyt viisimerkkinen, mutta vuodesta 1982 alkaen se on ollut pidempi kuusimerkkinen.

MOOTTORIPYÖRÄT

Moottoripyörissä on kulloinkin käytetty vastaavankaltaisia kilpiä kuin autoissakin, mutta sillä erotuksella että kilvet ovat olleet kooltaan pienempiä ja merkkien fontti on ollut huomattavasti kapeampi. Moottoripyörien fontti säilyi samanlaisena tikkumaisena vuodesta 1931 noin vuoteen 1965 saakka. Vuosien 1965-1972 kilpien fontti on tanakampi ja matalampi.

Ensimmäisissä 1930-1949 moottoripyörän kilvissä oli vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa, esimerkiksi ”38” ja katsastusleiman paikka, aivan kuten autoissakin, mutta kesäkuusta 1949 lähtien ne jäivät pois ja kilpiä ei enää jatkossa vaihdettu vuosittain. Moottoripyörissä käytettiin rekisterikilpeä sekä edessä että takana. Valokuvien perusteella näyttää siltä että etummaisen kilven kiinnityksen suhteen ei oltu tarkkoja, vaan se saattoi olla joko pitkittäin (jolloin se oli vain toiselta puolelta luettavissa) tai poikittain tai jopa etulokasuojan päällä lappeellaan. Etukilpi aiheutti paljon vammautumisia joko moottoripyöräilijälle itselleen tangon yli lennettäessä tai törmäystilanteessa jalankulkijaan ja niin siitä luovuttiin. Näyttää siltä että etummainen kilpi jäi pois vasta vuonna 1972, kun kilpien pohjaväri ja muoto vaihtui. Kilpiä oli jatkossa vain yksi ja se oli malliltaan neliön mallinen. Kirjaimia oli edelleenkin kaksi ja numeroita yhdestä kolmeen. Kirjaimet olivat ylhäällä ja numerot alhaalla. Mahdollisten kombinaatioiden lopun edellä moottoripyörien kilvissä alettiin käyttää W-kirjainta. Nykyään jaossa olevissa moottoripyörän kilvissä numerot ovat ylemmällä rivillä ja kirjaimet alemmalla.

Vuosina 1967 ja 1968 autojen tuulilaseihin liimattiin pieni kolmiomainen tarra, jossa on ko. vuosiluku ja teksti ”tarkastus kontroll”, joka osoitti sen että ajoneuvon vakuutus oli voimassa.  Samanlainen tarra saattaa löytyä myös ko. vuosina rekisterissä olleen moottoripyörän tai perävaunun rekisterikilvestä. Koska kyseisissä laitteissa ei ole ollut tuulilaseja joihin tarran olisi voinut liimata, on se kiinnitetty rekisterikilpeen.

Moni näkee paljon vaivaa moottoripyöränsä entisöimiseen, mutta jättää siihen olennaisesti kuuluvan etukilven pois. Toisaalta voihan se olla että kilpiä on tallella enää yksi ja uusia oikealla fontilla varustettuja kilpiä ei ole enää saatavana.

Myös museomoottoripyöriin voi saada mustapohjaiset rekisterikilvet. Ensi alkuun ne tehtiin vanhalla fontilla,  mutta ne vuodesta 2004 alkaen ne  on tehty uudemmalla vuosina 1965-1972 käytössä olleella fontilla.

MOPOT

Aivan ensimmäiset moottoripolkupyörät eli mopedit eli kansanomaisemmin mopot rekisteröitiin kuten moottoripyörät. Rekisteröintipakosta luovuttiin joulukuussa 1957.

Vakuutuspakko astui voimaan vuoden 1960 alusta alkaen. Osoitukseksi maksetusta vakuutusmaksusta mopon takaosaan kiinnitettiin neliönmallinen vakuutuskilpi. Kilven pohjan ja merkkien värit vaihtuivat vuosittain ja samalla vaihtui kirjainten ja numeroiden keskinäinen järjestys. Parillisina vuosina ylärivillä oli kolme kirjainta ja alla yhdestä kolmeen numeroa. Parittomina vuosina puolestaan numerot olivat ylhäällä ja kirjaimet alhaalla. Kilven ensimmäinen kirjain kertoi mistä vakuutusyhtiöstä vakuutus oli otettu – ”K” kuten Kansa, ”P” kuten Pohjola jne. Ensimmäiset vakuutuskilvet olivat teräspeltiä ja myöhemmät alumiinia.

Vuoden 1973 vakuutuskilpi oli viimeinen, jossa sekä pohja että merkit oli maalattu. Vuoden 1974 kilvessä oli heijastava pohja auton rekisterikilven tapaan. Hauskana kuriositeettina mainitaan että valtion käytössä olleissa mopoissa on käytetty vakuutuskilpeä jossa luki ”VALTIO” kahdelle riville kirjoitettuna. Muun muassa rajavartijat käyttivät tällaisia kilpiä. Valtion omaisuuden arvo on niin suuri että sitä ei voi vakuuttaa. Jos valtion omaisuudelle tai sen kautta tapahtuu vahinko, korvataan se valtionkassan kautta.

Vakuutuskilpi oli käytössä viimeisen kerran vuonna 1993. Vuoden 1994 alusta lukien mopot piti EU-direktiivin mukaisesti rekisteröidä. Mopon rekisterikilpi on vastaavan näköinen kuin mikä vakuutuskilpi oli, paitsi että se on kooltaan hieman suurempi ja siinä on vain viisi merkkiä.

Ensi alkuun ylärivillä oli kaksi kirjainta ja  kolme numeroa, nykyään ylhäällä on kaksi numeroa ja alhaalla kolme kirjainta.

MOOTTORIKELKAT

Vastaava kilpi kuin mopoissa, paitsi että pohjaväri on keltainen ja merkit mustat. Numeroita on yhdestä kolmeen ja ne ovat ylärivillä, alhaalla kaksi kirjainta.

POLKUPYÖRÄT

Venäjän vallan aikana polkupyörät tuli rekisteröidä. Kilvessä oli päällekkäin numero ja paikkakunta. Tällainen kilpi on verraten harvinainen.

Myöhemmin pyöriin saatettiin kiinnittää rekisterikilpiteline, josta voitiin sujauttaa irtonainen levy taskuun asioilla käymisen ajaksi. Jos pyörän tällä välin varasti, huomattiin punaisesta aluslevystä että pyörästä puuttuu kilpi. Toisen pyörän kilpi ei sopinut telineeseen, sillä kilven ja telineen kolot eivät sopineet toisiinsa. Heteka patentoi oman telineensä vuonna 1936. Myös toisen valmistajan vastaavanlainen teline on nähty. Harvinainen tämäkin, eikä yleistynyt jostain syystä.

Lähdeteokset:

Antero Lähteenmäen artikkelit v. 1991 Automobiili-lehdessä sekä Hyrysysy-Menolaisessa 5-6/1999
Tom Rönnbergin artikkeli Hyrysysy-Menolaisen numerossa 1/1992

Kimmo Nylanderin seikkaperäinen artikkeli, joka löytyi googlettamalla
Pasi Hakalan artikkeli Suuntawiitassa 3/1992
Mobilisti 6/1999

Iltasanomat 21.11.2013
Vehoniemen Automuseon yli 90 kilven kokoelma
omat havainnot pikkupojasta saakka
kiitokset Tommi Lempiselle, Kare M A Pietilälle, Mikael Raiviolle ja Jukka Revolle kommenteista

Rekisterikilpien historia

Teksti: kilpiharrastaja Jukka Luoma 2011

Maailman vanhimmat moottoriajoneuvojen rekisterikilvet ilmestyivät luultavasti Ranskassa. 14.8.1893 Pariisin viranomaiset säätivät, että jokainen moottoriajoneuvo tulee varustaa metallisella kilvellä, jossa on omistajan nimi, osoite sekä auton tunnusnumero. Kilpi tuli kiinnittää ajoneuvon vasemmalle puolelle eikä sitä saanut peittää. Suomi sai ensimmäisen moottoriajoneuvon todennäköisesti vuonna 1905.

22.7.1907 Helsinki määräsi asetuksella, tiettävästi ensimmäisenä Suomessa, että moottoriajoneuvot tulee varustaa tunnusmerkeillä. Ensimmäisinä vuosina kilpien hankkiminen ja teettäminen oli ajoneuvon omistajan tehtävä. Pienet kilpipajat ympäri maata loivat metallista jos jonkinlaista tunnusta.

Säädöksen mukaan yksityisen henkilöauton kilven tuli olla valkopohjainen ja siinä punaisella yksinkertainen numero (mutta ei kirjaimia). Numeron tuli olla 15 cm korkea. Kilven koosta ei mainita muuta. Julkisen liikenteen (bussit, taksi) kilvet olivat samanlaisia, mutta numero oli väriltään musta. Näitä kilpiä tarvittiin vain yksi ja se asennettiin auton taakse.

Vuonna 1907 Helsingissä oli 40 autoa. Ensimmäinen moottoripyörä tuli Suomeen jo aiemmin, vuonna 1895. Ajoneuvo rekisterinumerolla 1 kuului kreivi Berg E. -nimiselle herralle. Muutkin kaupungit säätivät pian omat ajoneuvosäädöksensä: Lahti vuonna 1908, Turku 1910 ja Tampere 1911.

Vuonna 1911 Helsinki sääti uuden säädöksen. Tästä lähtien kilpiä tuli kaksi kappaletta ja julkisen liikenteen kilpien väri muuttui päinvastaiseksi kuin aiemmin (nyt valkoinen mustalla). Myös KOE-kilvet otettiin käyttöön 1911.

Viipuri sääti ensimmäiset omat säädöksensä vuonna 1911. Siellä yksityisten autojen kilpien väri oli musta valkoinen ja julkisen liikenteen valkoinen punaisella. Viipurissa käytettiin vuoteen 1922 ainoastaan yhtä kilpeä autoa kohti.

Helsingissä tuli voimaan 1.1.1915 uusi säädös kilvistä. Kilpiin lisättiin kirjain A. Idea tuli Oslosta, Norjassa, jossa Kristianiassa kilvissä oli jo vuodesta 1912 myös kirjain A. Nyt yksityisten ajoneuvojen kilvet olivat mustaa valkoisella, kirjainten (ja numeroiden) korkeus oli 120 mm ja kirjainten leveys 15 mm. Muuta ei kilpien koosta sanota. Nyt yksityisillä ja julkisilla autoilla oli samanlaiset kilvet. Poliisiautoilla oli tavallisen kilven alapuolella kilpi, jossa valkealla pohjalla musta risti. Ambulansseilla oli vastaavasti punainen risti. Moottoripyörien kilpien kirjainten koko oli nyt 100 mm.

Monissa kilvissä oli myös paikkakunnan nimi, mutta se ei ollut pakollinen. Helsingissä käytettiin joko H-KI tai H-FORS. Olen nähnyt myös kilven, jossa teksti TURKU ja joku pienempi paikkakunta.

Vuonna 1918 yksityiset ja julkiset ajoneuvot eroteltiin niin, että numerot A-1 - A-500 olisi varattu yksityisille ajoneuvoille ja A-501 eteenpäin julkiselle liikenteelle.

18.5.1922 säädettiin laki, joka määräisi kaikki kilvet valtakunnassa samanlaisiksi. Silloin Suomessa oli vain 1754 ajoneuvoa.

Käyttöön otettiin seuraavat läänintunnukset:

A = Helsinki

U = Uudenmaan lääni

H = Hämeen lääni

T = Turun ja Porin lääni

M = Mikkelin lääni

K = Kuopion lääni

VA = Vaasan lääni

VI = Viipurin lääni

O = Oulun lääni

ÅL = Ahvenanmaan maakunta

Tunnuksen (siis kirjainten ja numeroiden) tuli olla vähintään 100 mm korkeat ja 15 mm paksut. Sekä yksityiset että julkisen liikenteen kilvet olivat tiettävästi musta-valkoisia. Ambulansseissa säilyi punainen risti, mutta poliisin musta risti ei ollut enää käytössä. Paloautot saivat nyt valko-punaiset kilvet. Moottoripyörien kilvissä tunnuksen koko oli nyt 8 cm ja myös niillä oli kaksi kilpeä. Tiettävästi armeijan kilvistä säädettiin ensimmäisen kerran myös vuonna 1922.

Kilpiin lisättiin myös vaihdettava pieni vuosikilpi. Siitä säädettiin, että niissä vuosiluku olisi 50 mm korkea ja tunnus vain 25 mm korkea. Moottoripyörien lisäkilpien vuosiluku oli 30 mm ja tunnus 20 mm. Lisäkilpi liitettiin auton takakilpeen vuosina 1922-1925 ja vuosina 1926-1929 etukilpeen. Ahvenanmaalla lisäkilven väri oli musta-valkoinen.

Vuonna 1926 otettiin käyttöön "KATSASTETTU" tai "BESIKTIGAD" leima, eli lisäkilpi leimattiin tällaisella leimalla.

Vuodesta 1930 leimattiin itse varsinainen rekisterikilpi.

Vuonna 1927 Helsingin KeskusVankila Sörnäisissä alkoi valmistaa Suomen autojen kilvet ja preeglaa kilpien merkit edelleen.

Vuonna 1930 Helsinki halusi, että yksityisten ja julkisten ajoneuvojen kilpien väritys olisi erilainen. Ministeriö ei kuitenkaan nähnyt tätä tarpeelliseksi, mutta antoi Helsingille luvan antaa julkiselle liikenteelle erilaiset kilvet. Ja niin vuonna 1930 Helsingin (siis vain Helsingin) julkisen liikenteen kilvissä oli punainen reunus. Sen takia kaikkiin kilpiin jätettiin riittävästi tilaa, jotta niihin voisi tarvittaessa maalata punainen reunus.

Nykyiset kirjasintyypit tulivat sitten käyttöön vuonna 1935. Sitä ennen, vuodesta 1931, kilpien fontit olivat isommat.

Vuonna 1940 ei alettu tehdä uusia kilpiä vanhoille autoille, vaan silloin edellisen vuoden kilpien reuna maalattiin mustiksi, eli kilvet, joissa vuosiluku 1940, annettiin vain uusille autoille.

Tietääkseni vuoteen 1945 kilpiin laitettiin aina vuosiluku 1940 (oletko nähnyt kilpiä, joissa vuosiluku 1941-1943?). Sota-aikana, varsinkin vuodesta 1943 lähtien, kilpiä tehtiin myös puusta.

Kilpiin lisättiin stanssattu reunus vuosien 1957-1958 aikoihin ja vuodesta 1960 se maalattiin valkoiseksi.

1950-luvulla kilvet sai myös valkoiseksi maalattujen kirjainten sijasta maalamattomina eli kromattuina (tai niklattuina).

Diplomaattikilvet otettiin käyttöön 1.1.1952.

Nykyisenkaltaiset valkopohjaiset kilvet otettiin käyttöön vuonna 1972.

Ensimmäinen numero oli TAA-100, joka rekisteröitiin 7.6.1972. Tämä tieto osoittautunut vääräksi, sillä 1.4.1972 on rekisteröity TAA-240 auton omistajalta varmistetun tiedon mukaisesti.

1996 Kilven korkeutta madallettiin 5 mm Eu-direktiivien vuoksi (118 x 397 mm  ja 118 x 338 mm) Vanhoja 123 mm korkeita kilpiä ei enää valmisteta ollenkaan.

Lokakuussa 1998 erityiskilpiin (eli ne, jossa on omavalintainen rekisteritunnus) tuli uusina kirjaimina D, Q, W, Å, Ä ja Ö.

Auton erityiskilpeen voi valita minkä tahansa kirjaimen lukuun ottamatta CD-kirjainyhdistelmää, joka on varattu diplomaattiautoihin. Perävaunujen ensimmäisenä kirjaimena käytettävän P, W ja D-kirjaimen saa myös muuhun ajoneuvoon erityiskilven ensimmäiseksi kirjaimeksi. Muiden ajoneuvojen kuin autojen ja moottoripyörien erityiskilvissä on edelleen joitain rajoituksia koskien kirjaimia W, Q, Å, Ä ja Ö.

Mustapohjaiset rekisterikilvet voidaan antaa museoajoneuvolle tai ajoneuvolle, jossa on ollut aikaisemmin tällaiset kilvet, tai ulkomailta tuodulle ajoneuvolle, joka on otettu käyttöön ennen vuotta 1972. 

Haettava erityistunnus ei saa sisältää hyvän tavan tai yleisen järjestyksen vastaisia ilmaisuja. Auton rekisterikilvessä voi olla 2-3 kirjainta ja enintään kolminumeroinen luku. Moottoripyörän ja mopon erityiskilvessä voi olla joko kaksi tai kolme kirjainta ja enintään kolminumeroinen luku, tai toisinpäin. Perävaunun erityiskilpi alkaa aina joko P- W- tai D-kirjaimella. Nolla ei voi olla numero-osan alussa eikä ainoana numerona.  
 
Vapaita rekisteritunnuksia voi tiedustella kilvet (ät) trafi (dot) fi lisätietoja www.trafi.fi

1.5.2001 otettiin käyttöön ns. EU-kilvet (118x442 mm)

Artikkelin kirjoittajalla on huomattava kokoelma erilaisia autojen ja moottoripyörien rekisterikilpiä kaikkialta maailmasta ja hän on kiinnostunut ostamaan kaikki tarpeettomat kilvet pois nurkista täydentämään kokoelmaa.

Artikkelin kirjoittajalla on myös tietoa ja valokuvia kilvistä kaikista maailman maista.

Ota ihmeessä yhteyttä, jos olet nähnyt mielenkiintoisen kilven, niin voimme yhdessä selvittää, mitä kilpi viestii.

Jukka Luoma, sähköposti: rekisterikilvet (ät) gmail (dot) com

Muita netistä löytyviä kilpien historiaan liittyviä artikkeleita:

Helsingin rekisterikilvet 1900-luvun alussa

Viipurin rekisterikilvet viime vuosisadan alussa

Kilpipaja on toiminut perustamisestaan saakka mainostoimistojen ja tuotantoyhtiöiden lavastekilpien hovihankkijana, joten näillä tiedoilla saattaa olla merkitystä kotimaisten elokuvien autenttisuuden kannalta tulevaisuudessa.

Tätä sivua pyritään tarkentamaan harrastajilta saatujen vinkkien perusteella.

Lähetä korjaus- tai laajennusehdotuksesi osoitteella museo (ät) kilpipaja (dot) com

Sivut on optimoitu Safari selaimelle  

© Kilpipaja.com Finland 2012-2022 ja EKVA ry 2023-