Vanhat rekisterikilvet

kertovat valokuvan ottoajankohdan


Löytyykö perheen kuva-albumista vanha valokuva, jonka kuvaamisajankohtaa ei tiedetä?


Mikäli kuvassa näkyy auton rekisterikilpi, se saattaa auttaa valokuvan ajoittamisessa yllättävän pitkälle.


Esimerkiksi jos löytyy kuva autosta, jonka mustapohjainen rekisteritunnus on GX-258 ja mikäli kilvessä ei ole mustia reunoja, niin kuva on otettu noin vuosien 1954-1959 välisenä aikana, mutta mikäli kilvessä on valkoiset reunat, on kuva otettu vuoden 1960 jälkeen.


Mikäli kuvassa on paljon muitakin autoja, ja kaikissa on mustapohjaiset kilvet, kuva on otettu mitä todennäköisemmin ennen vuotta 1972, mutta jos kuvassa on yksikin suomalainen valkopohjainen 6-merkkinen rekisterikilpi, on kuva otettu kesäkuun 1972 jälkeen.


Myös moottoripyörän ja perävaunun kilveltä löytyy vastaava logiikka.


Rekisteritunnuksesta selviää myös esimerkiksi että auton omistaja on asunut Kymen läänissä ainakin vuoteen 1982 saakka, mutta kilpi ei kerro sitä, onko kuva otettu Kymen vai Lapin läänissä. Sen pystyy paremmin päättelemään takana näkyvästä tunturista.


Mitä vanhempi kuva, sitä helpompaa kuvausajankohdan tunnistaminen on. Uudempien kuvien osalta on taas vähemmän on tunnistamiseen tarvetta, sillä uudemmista kuvista löytyy muita tunnistamisen apuvälineitä - ainakin vanhempien sukulaisten mielistä.


Netin avulla pystyy myös jäljittämään vuoden 1972 kilpiuudistuksen jälkeisiä aikoja. Esimerkiksi OJA-alkuisia tunnuksia jaettiin vuonna 1979, joten kuva jossa sellainen näkyy, on täytynyt ottaa tuona vuonna tai sen jälkeen.


Jos vanhempien autojen läänitunnuksen tai uudempien valkopohjaisten kilpien taulukoiden avulla yritetty ajoitus ei tuota tulosta, eivät keinot vielä tähän loppuneet.


Seuraavaksi voit syöttää rekisteritunnuksen esim. Bilteman sivustolla olevaan varaosien hakupalveluun, ja mikäli auto on edelleen rekisterissä, saan ilmaiseksi rekisteröintipäivämäärän. Muita ilmaisia hakuvinkkejä: http://www.vaihtari.fi/blogi/auton-tiedot-ilmaiseksi/


Rekisteristä poistettujen ajoneuvojen tapauksissa auttaa Trafin asiakirjapalvelu.  Puhelin 029 534 5100 (pvm/mpm) ma–pe klo 8.00–16.15


Kun ajoneuvon rekisteröimispäivän tietää, kuvaa ei ole voitu ottaa ennen sitä.


Moottoripyörän kilvistä ajoitus tapahtuu samalla logiikalla, mutta omien sääntöjen mukaisesti.


Mikäli värikuvassa näkyy mopon vakuutuskilpi, ajoitus on helppoa tehdä vuoden tarkkuudella vakuutuskilven värien perusteella (1960-1993). Silloin värin oikeellisuuden todentamisessa auttaa tieto, että parillisina vuosina kirjaimet olivat ylemmällä ja parittomina vuosina alemmalla rivillä.


1930-1949 auton rekisterikilpien vasemmassa yläkulmassa on vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa, joten kilvestä näkee kuvanottovuoden suoraan. Parillisina vuosina kilven pohjaväri oli musta ja parittomina vuosina valkoinen.


Rekisterikilpien avulla kuvien ajoittamiseen tarvitaan kilpiin liittyvät pohjatiedot, sekä loogista päättelykykyä. Eri vaihtoehtoja suljetaan pois, ja aika haarukoituu tarkemmaksi ja tarkemmaksi.


Koska käytöstä poistuneita tunnuksia on jaettu uudestaan uusille ajoneuvoille, niin pelkkä rekisterikilven tunnistus ei riitä, vaan tulee tunnistaa myös auton vuosimalli, ja jos se antaa yhteneväisen tiedon, niin sitten ollaankin jo varmalla pohjalla.


Vuosimallin voi helpoiten tarkistaa netistä kuvia googlaamalla tai kirjastossa vanhoja Tekniikan Maailmoja selaamalla. Ehkä kuvastaa löytyy vielä muitakin vihjeitä jotka auttavat vielä tarkempaan määritykseen.


Pohjatiedot rekisterikilvistä löytää helposti Suomen Rekisterikilpimuseosta, jossa ovat esillä kaikki eri aikakausien suomalaiset rekisterikilvet.


Läänitunnukset (ja ensimmäisen ja toisen kirjaimen merkitys)


Alla olevaan taulukkoon ei ole voitu koota kaikkien kilpien merkityksiä, mutta tämä auttaa tietämään varmuudella, että jos esim. Vaarin auton rekisterikilpi oli mustapohjainen BC-248, ja sen rekisteröimisvuosi on ollut 1953, niin vaarin on silloin täytynyt asua Helsingissä.


Koska käytöstä poistuneita tunnuksia on jaettu uudestaan, niin pelkkä rekisterikilven tunnistus ei riitä, vaan tulee tunnistaa myös auton vuosimalli, ja jos se antaa yhteneväisen tiedon, niin sitten ollaan varmalla pohjalla.


Tosin 9/1971 alkaen kilpiä ei tarvinnut enää vaihtaa, jos muutti toiseen lääniin asumaan.


Toisena poikkeuksena mainittakoon, että 1988 alkaen M-alkuiset tunnuksia on varattu vain museoajoneuvoihin. Mutta koska Mikkelin läänin katsastuskonttoreilla oli varastossa valkopohjaisia 6-merkkisiä M-alkuisia kilpiä, niin ne jaettiin kuitenkin ensin loppuun. Museokilvet ovat mustapohjaisia ja 5-merkkisiä. Kilpien jakamisessa on ollut aina myös omat varsinkin pitkät siirtymäaikansa.


Kirjainten merkitys (ensimmäinen kirjain, jos ei toisin mainita)


A = Helsinki 1922 - 1952

B = Helsinki 1952 - 1956

C = Helsinki 1957 - 1961 harvinainen, lyhyet valkopohjaiset kilvet 2006 alkaen

CC = lähetystön henkilökunta, 1952 alkaen

CD = diplomaatti, 1952 alkaen

D = perävaunu 2012 alkaen

E = Turun ja Porin lääni 1955 - 1989

F = Turun ja Porin lääni 1960 - 1961 harvinainen

G = Kymen lääni 1954 - 1982

H = Hämeen lääni 1922 - 1952

I = Hämeen lääni 1952 - 1989

I-K = Itä-Karjalan sotilashallintoalue 23.5.1942 - 1944

J = lyhyet valkopohjaiset kilvet 1991 - 2006

K = Kuopion lääni 1922 - 1989

L = Lapin lääni 1939 - 1989

M = Mikkelin lääni 1922 - 1989, 1988 alkaen museoajoneuvoissa

N = Hämeen lääni 30.8. - 10.10.1961 ja lyhyet valkopohjaiset kilvet 1972 - 1991

O = Oulun lääni 1922 - 1989

P = perävaunu 1949 - 1999

Q = esiintyy vain erityiskilvissä 10/1998 alkaen

R = Kymen lääni 1949 - 1953

S = Pohjois-Karjalan lääni 1.3.1960 - 1989

SA= armeija 1930 - 1963

T = Turun ja Porin lääni 1922 - 1955

U = Uudenmaan lääni 1922 - 1950

V = Viipurin lääni 1930 - 1949, Vaasan lääni 1949 - 1989

VA = Vaasan lääni 1922 - 1940

VI = Viipuri 1922 - 1929

W = perävaunu 1999 - 2012, muutoin vain erityiskilvissä 10/1998 alkaen

X = Vaasan lääni 2.4.1959 - 28.2.1960

X = Keski-Suomen lääni 1.3.1960 - 1989

X = toisena kirjaimena taksi 1951 - 1955 välisenä aikana

Y = Vaasan lääni, 1955 - 1989

Z = Uudenmaan lääni 1967 - 1989

Å = vain erityiskilvissä 10/1998 alkaen

ÅL = Ahvenanmaa 1918 alkaen

Ä = toisena kirjaimena 20.4.1959 - 10.10.1960, muutoin vain erityiskilvissä 10/1998 alkaen

Ö = toisena kirjaimena 20.4.1959 - 10.10.1960, muutoin vain erityiskilvissä 10/1998 alkaen


Kimmo Nylanderin erinomainen artikkeli, joka auttaa uusien valkopohjaisten kuusimerkkisten kilpien ajoittamisessa: Suomen rekisterikilvet 1922-2000


Sota-ajan armeijakaluston rekisteritunnus kertoo mistä päin Suomea ajoneuvo on pakko-lunastettu:


SA 10000-14999 Helsinki

SA 20000-20999 Etelä-Uusimaa, Porvoo

SA 21000-21999 Etelä-Uusimaa, Kauniainen

SA 22000-22999 Etelä-Kymenlaakso

SA 25000-25999 Pohjois-Uusimaa

SA 26000-27999 Pohjois-Kymenlaakso

SA 30000-30999 Kanta-Häme

SA 31000-32999 Lounaishäme

SA 36000-36999 Suur-Saimaa, Mikkeli

SA 37000-37999 Suur-Saimaa, Lappeenranta

SA 40000-40999 Pirkka-Häme

SA 41000-41999 Jyväskylä

SA 45000-45999 Saimaa

SA 46000-46999 Savonlinna

SA 50000-50999 Pohjois-Savo

SA 51000-51999 Pohjois-Karjala

SA 55000-56999 Iisalmi

SA 57000-57999 Kainuu, Porokylä

SA 58000-59999 Kainuu, Kajaani

SA 60000-62999 Kokkola

SA 63000-63999 Sisä-Suomi

SA 65000-65999 Raahe

SA 66000-67999 Oulu

SA 70000-70999 Länsi-Pohja

SA 71000-71999 Pohjola, Rovaniemi

SA 72000-72999 Pohjola, Ivalo

SA 75000-75999 Pori

SA 76000-76999 Etelä-Satakunta

SA 80000-81999 Vaasa

SA 82000-82999 Etelä-Pohjanmaa, Länsi

SA 83000-83999 Etelä-Pohjanmaa, Itä

SA 85000-85999 Salo, Salo

SA 86000-86929 Salo, Lohja

SA 87000-87999 Raseborg

SA 90000-91999 Vakka-Suomi

SA 95000-95999 Varsinais-Suomi

SA 96000-97999 Turku

SA 98000-98999 Åland



Lähetä avoimet vanhoja kilpiä koskevat kysymyksesi osoitteella museo (ät) kilpipaja (dot) com niin rekisterikilpien keräilijät yrittävät vastata juuri Sinua kiinnostaviin kysymyksiin.


Tätä sivua pyritään tarkentamaan harrastajilta saatujen vinkkien perusteella.

Lähetä korjaus- tai laajennusehdotuksesi osoitteella museo (ät) kilpipaja (dot) com


Sivut on optimoitu Safari selaimelle  

© Kilpipaja.com Finland 2012-2022 ja EKVA ry 2023-